Daruden klubikeikka nähdään huhtikuussa Helsingissä

Kuvassa Darude.

Darude nähdään Pure Trance-tapahtuman esiintyjien riveissä.

Darude esiintyy kevään ainoan kerran Helsingin Circuksessa 18. huhtikuuta. Esiintyminen on osa Pure Trance -tapahtumaa, jossa esiintyvät myös Orkidea, Solarstone, Proteus & D.N.A, ROOM 2, Miikka L, Triton, Kayan Code ja Mantzo.

Darudelle tämä on ensimmäinen klubikeikka Suomessa pitkiin aikoihin. Darude aloitti aikanaan keikkailunsa klubeilta, joten tässä harvinaisessa esiintymisessä on nostalgian tuntua. Artisti lähtee toukokuussa Israelin Tel Aviviin edustamaan Suomea Euroviisuihin Look Away -kappaleellaan.

Pure Trance on nimensä mukaisesti tranceen keskittyvä tapahtuma, joka on saavuttanut suosiota Yhdysvalloissa, Australiassa ja Euroopassa.