
Uutta Costeeta.
Viime vuonna debyyttialbumillaan pinnalle ponnistanut Costee julkaisi vastikään perjantaina toisen pitkäsoittonsa.
Kaikki loppuu aina käsittää yhteensä kymmenen kappaletta – mukaan lukien aiemmin singlenä julkaistut Satuta mua kunnolla, Kunnes kuollaan, Taas sun kaa, Normaaleita sekä Kukaan ei henkiin herätä. Albumin kirjoitusprosessin aikoihin Costeen parisuhde päättyi, mikä osaltaan on heijastunut myös useimpiin levyn kappaleisiin.
”Tuntuu et tää levy synty ihan itekseen. Aloin heti ekan levyn jälkeen tekemään toista, mut samaan aikaan erosin mun tyttöystävästä ja muutettiin erilleen. Mun tyyliin mä aloin purkaa kaikkii mun ajatuksii biiseihin ja pikkuhiljaa tän albumin tarina alko muodostuu. Albumi on täynnä itsepohdiskelua, mutta mulle on ollut myös todella tärkeetä kaikki keskustelut, joita ollaan aiheen ympärilt käyty mun tuottajan Heviteemun kanssa,” Costee kertoo.
Kuuntele Kaikki loppuu aina -albumi alta.