Comebackin tehneiden kotimaisten rap-artistien ja -ryhmien lista saa jatkoa

Monsp Records

Keskenin ja tuottaja Piken muodostama Saurus aktivoituu jälleen.

Viime vuosina useat hiljaiseloa pitäneet rap-artistit ja -ryhmät, kuten esimerkiksi Pijall ja MC Taakibörsta, ovat palanneet peliin rytinällä. Nyt näiden tekijöiden joukko saa jatkoa Sauruksesta, joka jätti jälkensä suomalaisen rap-musiikin kentälle ensimmäisen kerran jo 2000-luvun alkupuolella.

Omiin sooloprojekteihinsa keskittyneen Keskenin ja tuottaja Piken muodostama kokoonpano oli melko pitkään tauolla, sillä kaksikon edellinen pitkäsoitto Elossa julkaistiin loppuvuodesta 2011. Levy oli suhteellisen monumentaalinen paketti, sillä 22 raidan mittaisella järkäleellä kuultiin vierailijoita MattiP:stä Ezkimoon ja Tono Slonosta Näkökulmaan.

Nyt aika on kuitenkin kypsä ryhmän comebackille. Monsp Records julkaisi tänään Sauruksen uuden tuplasinglen Ilmaan / Ytimes, joka esittelee duon yhtä monipuolisena kuin aina ennenkin.  Ensimmäisellä kappaleella käsitellään luomiseen liittyviä näkökulmia kitaravetoisen biitin päällä, kun taas toinen on modernia trap-soundia huokuva bängeri. Jälkimmäisen sanoituksissa Kesken sukeltaa ihmismielen synkempiin syövereihin.

Kuuluuko Ilmaan-träkissä vaikutteita tuottajaguru J Dillan tuotannosta? Kuuntele tuore tuplasingle alta!