Cheekin uutuusvideolla nähdään otteita tulevasta Veljeni vartija -elokuvasta

Näyttelijä Antti Holma on pääosassa Veljeni vartija -elokuvassa.

Onko tässä yksi Cheekin uran viimeisistä musiikkivideoista?

Ensi vuonna uransa päättävä Cheek on julkaissut musiikkivideon Enkelit -kappaleeseen. Videolla nähdään ensimmäistä kertaa pidempiä otteita artistin elämään pohjautuvasta Veljeni Vartija -elokuvasta, joka saa ensi-iltansa 31. tammikuuta 2018. Musiikkivideon ohjauksesta, kuvauksesta ja leikkauksesta on vastannut video- ja valokuvauksen ammattilaisten Nana ja Juhana Simeliuksen perustama Simelius Simelius.

Yleismaailmallisen mallin perusteella voisi kuvitella, että Veljeni vartijan klippejä videossaan hyödyntävä Enkelit on mukana elokuvan soundtrack-levyllä. Toistaiseksi mahdollisesta soundtrackista ei ole kuitenkaan tiedotettu mitään.

Cheek ilmoitti aiemmin tässä kuussa Hotelli Kämpin Peilisalissa pitämässään tiedotustilaisuudessa lopettavansa uransa ensi elokuussa. Lahden Mäkimontussa 24.-25. elokuuta 2018 järjestettävät Valot sammuu -jäähyväiskonsertit myytiin välittömästi loppuun. Lauantain konsertti myytiin loppuun alle minuutissa ja myöhemmin julkistettu perjantain konsertti alle 15 minuutissa.