Cheekin ura saa päätöksensä tasan kuukauden päästä – näillä festareilla Suomen isoin artisti on vielä mahdollista nähdä omassa elementissään

Cheekin viimeinen keikka Lahdessa ennen jäähyväiskonsertteja oli Summer Up -festareilla.
Henri Juvonen

Käsi alkaa jo hakeutua valokatkaisijalle.

Tänään on tasan kuukausi siihen, kun Cheek päättää uransa. Suomen isoimman artistin vuonna 1998 aloittama matka päättyy Lahden mäkimontun Valot sammuu -jäähyväiskonsertteihin, joista jälkimmäinen järjestetään lauantaina 25. elokuuta.

Ennen paluutaan vanhaan kotikaupunkiinsa Liiga Musicin head honcho nähdään kuitenkin vielä useilla festarikeikoilla. Huomenna torstaina Cheekiä kuullaan Kuopion Rockcock-festareilla, ja perjantaina artisti toimii comebackin tehneen Pipefestin pääesiintyjänä. Tämän viikon keikkaputken päättää show Oulun Qstockissa.

Elokuun puolella tiedossa on keikat Seinäjoen Solar Sound Festivaleilla ja Porin Porisphere-tapahtumassa ennen viimeistä festarikeikkaa Tampereen Blockfesteilla. Mikäli aiemmista vuosista voi mitään päätellä, niin myös tänä vuonna Cheekiltä on lupa odottaa jotain poikkeuksellista Pohjoismaiden suurimmilla hiphop-festareilla. Esimerkiksi vuonna 2011 Cheek heitti 2500 euron edestä seteleitä yleisöön ja viime elokuussa Profeetat-kaksikon keikalla kuvattiin materiaalia Veljeni vartija -elokuvaan.

Festareista Qstock ja Blockfest ovat jo loppuunmyytyjä. Sama tilanne on Valot sammuu -jäähyväiskonserteilla.

Mutta kuullaanko artistilta enää uran viimeisen kuukauden aikana uutta materiaalia? Toistaiseksi sellaisesta ei ole tiedotettu mitään, mutta toisaalta Cheek julkaisi Flexaa-singlensäkin ainoastaan muutama viikko ennen historiallisia Olympiastadionin konserttejaan. Ehkä Lukas Leonin albumilla kuultu verse ei sittenkään jää Cheekin uran viimeiseksi?