Brädi järjesti suositun burgeripaikan asiakkaille yllätyksen a cappella -kokoonpanon kanssa – katso video!

Vuonna 2012 julkaistu Lämpöö on mukana Brädin toisella albumilla Näis Kengis.
Santi Hynönen

Lahden hiphopin kummisetä ja Club For Five esiintyivät yhdessä flash mob -hengessä.

Normaali tapaaminen kaveriporukalla hampurilaisravintolassa saattaa joskus muuttua keskimääräistä spessummaksi tilanteeksi. Tämän huomasivat ainakin helsinkiläisen Naughty BRGR -ravintolan asiakkaat helmikuussa, kun neljättä sooloalbumiaan valmisteleva Brädi erikoisvieraineen yllätti ruokailijat.

Lahtelainen rap-artisti esitti paikan päällä tähänastisen uransa isoimman hitin Lämpöö. Platinarajan rikkoneen kappaleen kertosäkeestä ei kuitenkaan vastannut totuttuun tapaan Redrama, vaan huippusuosittu a cappella -lauluyhtye Club For Five.

Flash mob -henkinen erikoiskeikka oli Brädille uusi aluevaltaus, vaikka artistilla olikin jo ollut jonkinlaista aiempaa historiaa Club For Fiven kanssa. Nyt Kapa on heittänyt poikkeuksellisesta yhteistyöstä jakoon videon, jonka pääset katsomaan alta.