Brädi kulttihitistään: ”Jos jätän tämän esittämättä keikoilla, jengi on nyreissään!”

FUM.FI esittelee joka torstai takavuosien klassikkovideoita #tbt-sarjassa.

Tällä viikolla FUM.FI:n toimituksen valinta on Brädin klassikkobiisi Kato mun käteen miehen Repullinen hiittiä -debyyttisoololta.

– Sen ei ikinä pitänyt olla mikään virallinen single, eikä sitä ole koskaan käsitelty virallisena singlenä, Brädi tarkentaa.

– Videon ohjannut Lauri Aalto vanhana south-räppinarkomaanina innostui biisin biitistä. Hänellä alkoi raksuttaa, jonka jälkeen Lauri otti yhteyttä ja kertoi, että haluaa tehdä mulle tähän videon. Vaikka mitään videota kyseiseen biisiin ei ollut edes tarkoitus tehdä.

Omien sanojensa mukaan Brädi oli innoissaan videosta ja Aallon visiosta.

– Olin superinnoissani, ja soolourani oli tuohon aikaan hyvinkin nupullaan, eikä mulla ollut vielä omia videoita vyön alla. Lauri halusi taikoa videoon mustavalkoista meininkiä, joka toimii tosi hyvin.

– Pääpiirteissään homma sujui nätisti. Rekrytoimme kaverereita, joilla oli tatuointeja esiintymään videolla. Siellä vilahtavat mm. TS, Luoma ja Elastinen. Biisi itsessäänhän perustuu Elastisen Nuori nero -biisistä napattuun lainiin, Brädi muistelee.

Räppärin mukaan biisi itsessään kasattiin MGI:n toimiessa kapellimestarina.

– Ensin oli biitti, joka on todella härkänen. Elefantin kokoinen biitti, joka puhutteli mua. Vielä tuossa vaiheessa, kuusi vuotta sitten, mulla ei ollut yhtä paljon tatskoja kuin tänä päivänä, mutta halusin, että yleisö yhdistää Brädin ja tatuoinnit yhteen.

– Mietin, että tatuoinneista puhuminen on tarpeeksi rosoista ja osa mua.

Brädi kertoo, että kaikkien näiden vuosien jälkeen biisi on edelleen sekä miehen että yleisön suosikkeja.

– Kato mun käteen lukeutuu omiin suosikkeihini, vaikka tästä ei tullutkaan mitään megahittiä. Kulttihitti senkin edestä. Ja biisi on keikkojen kestosuosikkeja. Jos jätän sen pois setistäni, keikan jälkeen ihmetellään, että miksi sitä ei tullut. Varsinkin keikkojeni miesyleisö tykkää siitä. Siinä on kuitenkin sitä muskelia.

– Kato mun käteen on kestänyt aikaa erittäin hyvin.