Blockfest on taas loppuunmyyty jo ennakkoon

Viime vuonna Blockfest keräsi oheistapahtumineen Tampereelle 65 000 juhlijaa.
Petri Anttila

Pohjoismaiden suurin hiphop-festari myytiin loppuun ennätysajassa.

No niinhän siinä taas kävi, eikä tilanteen pitäisi tulla sen isompana yllätyksenä kuin lumen tulon talvikuukausina. Vuoden 2018 Blockfest on edeltäjiensä tapaan loppuunmyyty etukäteen.

Ratinan stadionilla ja Ratinanniemen festivaalipuistossa 17.-18. elokuuta järjestettävä tapahtuma on loppuunmyyty ennätysajassa jo kuukausi ennen porttien aukeamista. Tänä vuonna entistäkin kansainvälisemmille festareille odotetaan kaikkien aikojen kävijäennätystä. Lopullinen kävijämäärä tullaan ilmoittamaan tapahtuman päätyttyä.

Mikäli liput jäivät hankkimatta, niin Blockfest ei suosittele lippujen ostamista yksityishenkilöiltä. Tapahtumaorganisaatio muistuttaa, että omien pääsylippujen viivakoodit tulee pitää tallessa ja välttää niiden laittamista sosiaaliseen mediaan.