”Asetin itselleni haasteeksi olla mainitsematta feminismiä tai patriarkaattia yhdelläkään kappaleella” – Adikia julkaisee syksyllä uuden EP:n, joka on mahdollista kuulla jo ennakkoon livenä tänä viikonloppuna

Adikian esikoislevy Kävi täällä julkaistiin marraskuussa 2017.
Säde Puusa

Adikia ei halua jumiutua samoihin uriin.

Tuoreen Koskematon RMX –videonsa tiimoilta viime aikoina pinnalla ollut Adikia julkaisee syksyllä uuden EP:n. Helsinkiläisartistin levy-yhtiö Rutilus on kaavaillut julkaisevansa levyn marraskuussa.

Adikian mukaan EP:n vastaavina tuottajina toimivat Tomorrow-kollektiivin Kalifornia-Keke ja Rosewood. Koskematon-spektaakkelin jälkeen feministisistä kappaleistaan tunnettu Adikia haluaa vetää hiukan henkeä, joten uuden julkaisun teemana on ”easy listening”.

– Asetin itselleni haasteeksi olla mainitsematta feminismiä tai patriarkaattia yhdelläkään kappaleella, mutta varmaan se sanoma tulee sieltä rivien välistä.

EP on mahdollista kuulla kokonaisuudessaan jo ennakkoon livenä lauantaina 6. lokakuuta, kun Helsingin Korjaamolla järjestetään historian ensimmäinen Matriarkaatti-klubi. Adikian lisäksi tapahtumassa esiintyvät ruotsalaisen GNUČČI sekä Mimmit räppää -tapahtumistakin tuttu rap-duo Pimeä Hedelmä. Klubista voit lukea lisää täältä.