Antti Tuisku nousi albumi- ja singlelistan ykkössijalle

Anna Äärelä

Valittua kansaa on kuunneltu usean kappaleen edestä.

Antti Tuiskun ylistetty Valittu kansa -albumi kuunneltiin Suomen virallisen albumilistan ykkössijalle.

Myös sisarlehtemme Rumban kehuma pitkäsoitto jätti jälkeensä muun muassa yhtä pykälää alaspäin pudonneet Pyhimyksen ja Eminemin. Kärkikymmenikön joukosta Gettomasa (7. sija), JVG (6. sija) ja MKDMSK (4. sija) pysyivät taas aiemmalta viikolta tutuilla paikoillaan. Tuiskun uusi albumi on saanut fanit kuuntelemaan myös artistin aiempia levyjä, mistä osoittaa esimerkiksi Anatuden ponkaisu sijalta 49 sijalle 29.

Singlelistalla piisaa Antti Tuiskua useammankin albumikappaleen verran aina 19. sijalle asti. Ykköspaikkaa hallinnoiva Valittu kansa -nimikkobiisi tiputti Elastisen ja Jenni Vartiaisen Epäroimättä hetkeekään -yhteisbiisin kakkossijalle The Weekendin Blinding Lightsin lipuessa täten kolmospaikalle. Behmin Hei Rakas pysytteli vuorostaan kolmatta viikkoa listan nelossijalla.