Adi L Hasla uudesta listahitistään: ”En osannut arvioida, miten kuulijat ottavat sen vastaan”

Räppäri Adi L Hasla julkaisi muutama päivä sitten uuden sinkkunsa, joka sai nimekseen Ei Mitään Jiitä.

FUM.FI tapasi miehen, joka kertoi olevansa todella tyytyväinen siihen, että biisi oli noussut Suomen Spotifyn  Top 50 -listalle.

– En osannut arvioida, miten kuulijat ottaa sen vastaan, mutta ensimmäinen palaute on ollut tosi hyvää. Mikään mun biisi ei ole mennyt listalle noin nopeasti. Mutta katsotaan, miten se jatkaa siellä. Se kertoo, mihin tässä on potentiaalia.

Biisin myötä Adi kokeilee hieman uutta soundia omassa musiikissaan.

– Biisi oli uutta soundia itelle, joten se on aina vähän harmaa alue itselle, kun ei tiedä mitä odottaa. Halusin koskettaa sellaista yleisöä, jota en ole vielä koskettanut. Nyt kuitenkin päätin tehdä sellaisen biisin, joka voisi potentiaalisesti soida yökerhojen isommalla tanssilattialla, räppäri kertoo.

Biisi ei ole pelkkää bailausta, vaan tykityksen lomasta löytyy myös sanomaa.

– Halusin laittaa twistin siihen, että se olisi lyriikoiltaan tosi melankolinen biisi. Halusin sillä tavalla tehdä uniikin siitä.