
20-vuotiaan vantaalaisartistin levy on saanut osakseen paljon huomiota.
Yksi kuluneen vuoden eniten huomiota saaneista kotimaisista rap-julkaisuista on nyt ollut jo hetken ulkona. Lukas Leonin viime torstaina julkaistu Simba-esikoislevy nousi kokonaisuudessaan Spotifyn Top 60 -listalle, ja sen levyjulkkaritkin juhlittiin viikonloppuna Tavastialla.
Levy julkaistiin ilman ainuttakaan ennakkosingleä, joten aikaa kaikkien kappaleiden sulatteluun on ollut yhtä paljon. Luonnollisesti jotkut olivat kuulleet kappaleita jo aiemmin livemuodossa ja yksi niistä on saanut lisähuomiota videollaan, mutta lähtökohtaisesti kappaleet ovat samalla viivalla.
Nyt FUM.FI on kiinnostunut siitä, mikä Liiga Musicin uuden aikakauden pelinavauksen raidoista toimii kuuntelijoiden mielestä parhaiten. Anna äänesi alla!