6lackin Euroopan kiertue ja samalla myös ensimmäinen klubikeikka Suomessa siirtyy

Taustalta löytyy erittäin ymmärrettävä syy.

Yhdysvaltalaisartisti 6lackin Euroopan kiertue ja samalla myös klubikeikka Helsingissä siirtyy odottamattomien muutoksien vuoksi. Rap-artistin oli alun perin tarkoitus esiintyä Tavastialla 8. helmikuuta.

Kesällä 2016 julkaistusta PRBLMS-hitistään tunnettu 25-vuotias atlantalainen on avannut kiertueensa siirtämisen taustoja sosiaalisen median kanavissaan. Keskeisimmäksi syyksi tuore isä nostaa tänä vuonna syntyneen tyttärensä, jonka kanssa hän ei koe saaneensa viettää tarpeeksi aikaa. Lisäksi 6lack ilmoittaa haluavansa keskittyä enemmän musiikin tekemiseen ja toisen albuminsa työstämiseen. Päätös rundin lykkäämisestä eteenpäin ei hänen mukaansa ollut helppo, mutta tarpeellinen. Katso koko postaus alta.

it’s been a while.. 📝

Henkilön 6LACK (@6lack) jakama julkaisu

Tapahtumajärjestäjä Live Nation Finlandin mukaan uutta keikkapäivämäärää ei ole saatu vielä vahvistettua, joten jo ostetut liput kannattaa palauttaa niiden ostopaikkaan Tikettiin. Mahdollisesta uudesta keikasta tiedotetaan myöhemmin erikseen.