Sneaker-fani, älä odota sneakerconiin – kuinka löytää uusimmat kengät netistä turvallisesti, edullisesti ja ilman jonottamista

ILMOITUS. FUM uutisoi ensimmäisestä Suomessa järjestettävästä sneaker-fanien yhteisestä tapahtumasta, sneakerconista. Sneaker Bash -nimisessä tapahtumassa lenkkareiden ystävät pääsevät väläyttelemään harvinaisimpia kenkiään, kuuntelemaan livemusiikkia sekä puhujia ja tutustumaan tietysti alan liikkeisiin ja brändeihin.

Syyskuussa Konepajan Brunossa, Helsingissä järjestettävä tapahtuma tekee sneaker-kulttuuria vihdoinkin tunnetummaksi Suomessa, joka on jo pitkään kärsinyt rajoitettujen kenkämallien puutteesta. Juuri 30-vuotissynttäreitään juhlinut Nike Air Max -kenkämalli on pysynyt maailman suosituimpien kenkien aallonharjalla lähes koko ikänsä. Muodin huipulla on kuitenkin tilaa vain muutamille pitkäikäisille kenkämalleille ja lukuisat Limited Editionit jäävät valitettavasti Suomen markkinoiden ulkopuolelle. Monet kenkäharrastajat ovatkin joutuneet pettymään viime vuosien aikana, kun muun muassa monet Adidas NMD -mallit ovat myyty Suomessa loppuun jo niiden julkaisupäivänä. Alan liikkeitä on vähän kysyntään nähden ja Yhdysvalloista tilaaminen ei houkuttele. Jo valmiiksi hintavat kengät saavat usein lisäkseen myös tullimaksuja, joita harva haluaa maksaa. Ongelmaan on kuitenkin olemassa edullinen ratkaisu yllättävän lähellä.

Aikaisemmin alennuskoodisivustona tunnettu www.saleduck.fi on juuri julkaissut uuden, käyttäjäystävällisemmän ulkoasun ja käyttöalustan. Eurooppalaisten, rajoitettuja kenkämalleja tarjoavien verkkokauppojen määrä sivustolla on yllättävä. Kaupat kuten Sneakerbaas ja Sneakerworld ovat luotettavia vaihtoehtoja uusien kenkien tilaamiseen ilman ärsyttäviä tullimaksuja. Tästä on kiittäminen muotitietoista ja sneaker-orientoitunutta tiimiä, joka tekee päivittäin töitä löytääkseen uusimmat Air Maxit ja Yeezyt parhaaseen hintaan. Tiimi on luvannut tekevänsä myös jatkossa päivittäin töitä täyttääkseen “Kengät ja asusteet” kategorian relevanteilla kenkätarjouksilla Vanseista Alexander Wangeihin. Sneaker-vallankumous tulee tapahtumaan ja kaikki voivat nyt liittyä sen eturintamaan!

Kirjautumalla juuri julkaistun uuden käyttöalustan käyttäjäksi, jokaisella käyttäjällä on mahdollisuus voittaa muun muassa 3 päivän liput Flow-festivaaleille, viikoittain jaettavia tuotepalkintoja sekä lahjakortteja monipuolisiin verkkokauppoihin. Satojen eurojen vuosittaiset säästöt, uusimmat sneakerit ja suuret palkinnot ovat mahdollisia juuri nyt vain muutamalla klikkauksella.