Tuomas Kauhanen: Kun haja-asutusalueen uusnatsi kaupunkiin tiensä löysi

Kuva: Lauri Laukkanen

”Pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten hiljaisuus”

Martin Luther King

10. syyskuuta Helsingin Rautatientorilla järjestetyn Suomen vastarintaliikkeen mielenosoituksessa tapahtuneen pahoinpitelyn seurauksena kuolleen nuoren miehen nostattama keskustelu toi mieleeni yllä olevan lainauksen.

Ollessani nuori ainut kosketukseni rasismiin ja rasisteihin oli elokuvien sekä kirjojen lisäksi lähinnä Porvoon toria Toytoa Corolloillaan ympäri ajavat amiskundit. Tosin maahanmuuttajien haukkumisen sijasta he keskittivät vihansa hoppariporukkaamme kutsuen meitä rotupettureiksi ja neekerinrakastajiksi. Silloinen yleinen mielipide tuntui pitävän moisia letkautuksia vähän juntteina ja typerinä, joka oli omiaan pitämään monen ”roturealistin” ajatukset visusti ominaan. Tai ainakin harkitsemaan niiden esiintuomista julkisesti.

Olen huolissani seurannut, kuinka rasistinen retoriikka on vuosi vuodelta yleistynyt. Nykyään nettiä ja varsinkin sosiaalista mediaa selatessa ”partalapsen” ja ”matun” kaltaiset nimitykset vaan vilisevät silmissä.

Herää kysymys, että missä vaiheessa toisen ihmisen eriarvoistamisesta on tullut hyväksyttyä? Selitykset tänne saapuvista turvapaikanhakijoista, heidän todellisista motiiveistaan, mahdollisesti tulevaisuudessa tekemistään rikoksista ynnä muusta ovat täysin toisarvoisia siinä vaiheessa, kun omat kortit paljastetaan käyttämällä rasistisia nimityksiä tai rodullistamalla toinen. Silti valtaosa ihmisistä pysyy hiljaa, seuraa vierestä puuttumatta, mikä antaa rasismille tilan hengittää ja kasvaa. Aikana, jolloin taloudellisesti menee huonosti ja tulevaisuus näyttää epävarmalta on niin helppo etsiä syyllistä ulkopuolelta- Tästä tilanteesta ilon ovat ottaneet irti niin populistiset poliitikot kuin internetin syövereistä löytyvät valeuutissivustotkin.

Rasismista on tullut niin yleistä, että edes pääministerimme ei yksiselitteisesti tuominnut Rautatientorin tapahtumia nostamatta esille kahden turvapaikanhakijan tekemää ryöstömurhaa suvakiksi leimaantumisen pelossa. Eikä tarvitse kuin lukea melkein minkä tahansa uutisen kommenttikenttiä, niin joku yrittää kääntää keskustelun maahanmuuttoon, yleensä juuri aiemmin mainittua rasistista retoriikkaa käyttäen sananvapauteen vedoten.

Sananvapaudessa on vain se hassu juttu, että siihen liittyy myös vastuu sanomisista. Ja vihasanoman levittäminen ei vaan nyt ole kenenkään perusoikeus.

Toini ja Heikki Haaman Show’ssa oli aikoinaan sketsi haja-asutusalueiden uusnatseista, jossa reppana uusnatsi valittelee, ettei ole paikkakunnalla pakolaisia. Tai edes homoja kiusattavaksi. Se oli hauskaa silloin, koska avoin rasismi oli kaikkea muuta kuin yleistä. Nyt kun rasismiin voi törmätä joka puolella, voimmeko vieläkin pysyä hiljaa?

Kirjoitettu Kansainvälisenä rauhanpäivänä 21.09.2016.

Tuomas Kauhanen on rap-artisti, jonka kappaletta Rakkauslaulu on kiitelty rasismin vastaisesta sanomastaan.