Ruger Hauer haudattiin lauantaina täpötäydellä Kaapelitehtaalla. Räppitrion lopettamispäätös oli monelle suru-uutinen, mutta miksi kyseinen kokoonpano on vaikuttanut ihmisiin niin vahvasti? Rosvojen musiikkibloggari, Flow Festivalin yhteisömanageri Mira Shemeikka ja vastikään Ruger Hauer -tatuoinnin käteensä ottanut Veera Koivaara vastaavat.

– Ruger Hauer on ollut mulle tie suomiräppiin. Teininä olin rokkimimmi ja vihasin siihen aikaan radiossa soivaa suomalaista räppiä. Pidin sitä jotenkin tosi yksinkertaisena, niin kuin helposti pitää asioita ennen kuin tuntee nyansseja. Räpin edustama maailmankuva myös tuntui vieraalta ja luotaantyöntävältä, kertoo Veera Koivaara.

Koivaaralla on historiaa kirjallisuudenopiskelussa, ja Ruger Hauerissa vetosivat nimenomaan lyriikat:

– Ruger oli nimenomaan tekstien tasolla niin kiinnostava ja syvä yhtye, että jotenkin sitä kautta myös siedätin itseni räppisoundiin. Heidän biisinsä tarjoavat mulle parhaimmillaan samoja nautinnollisia löytämisen, huomaamisen, tajuamisen ja hartauden kokemuksia kuin runojen lukeminen.

– Rugerista ehti jollain vähän traagisella tavalla tulla mun elämäni soundtrack, vaikka en mä koe, että olisin valinnut että kävisi niin. Enemmänkin se kaikki valitsi mut. Yhtye onnistui puhuttelemaan sitä jotakin yhtä aikaa universaalia ja yksityistä perimmäistä minussa, joka on viehtynyt kaikkiin elämän nurjiin puoliin, synkkyyteen ja suruun. Rugereissa kuitenkin se kaikki ahdistavuus yhdistyy riemastuttavaan itseironiaan ja -reflektioon, joka keventää jotain, joka muuten olisi sietämättömän raskasta. Ja samalla onnistutaan nauramaan sille skenelle, itselle ja toisille.

– Mietin paljon räpistä pitävänä tyttönä ja feministinä sitä, miten suhtautua tietynlaiseen sovinismiin ja hypermaskuliinisuuteen, joka skenessä on yhä iloisesti valloillaan. Koen, että Rugerit onnistuvat paikoin äärimmilleen viedyllä itseironiallaan purkamaan sitä sovinistista kulttuuria tai ainakin asettamaan sen tarkastelun kohteeksi.

– Kuva muistuttaa mua marraskuista. Mulla oli syntymäpäivät melkein samana päivänä kun Ruger vietti hautajaisiaan, ja päätin antaa itselleni kohtalokkaasta 27-vuotisuudesta selviämisen kunniaksi tatuoinnin. En usko, että mikään albumi on koskaan merkinnyt mulle henkilökohtasella levelillä yhtä paljon, ja melkeen koin, että olin sen velkaa, että otan tatuoinnin ja kannan tätä mukanani. Ja no, onhan kuva tosi magee ja tavallaan tää on myös aika hyvä läppä.

”En voi varsinaisesti sanoa olevani Pyhimyksen, Tommishockin tai Paperi T:n fani.”

– Ruger Hauer on minulle ryhmä, jonka varaan on voinut laskea, vaikka se onkin aina ollut todella arvaamaton. Levyt ovat kerta toisensa jälkeen yllättäneet, mutta jokaisesta on tullut toistaan tärkeämpi, ja niihin on ollut helppo palata, sillä ne kestävät kuuntelua paremmin kuin musiikki tänä päivänä keskimääräisesti. Rugerilla on ollut rohkeutta näyttää finkkua kaikille, myös itselleen, kuvailee Mira Shemeikka.

– Ruger Hauerin elämänkaari on ollut kiinnostavaa seurattavaa alusta loppuun. Sen katalogiin on sopinut niin ydinsodan turmelema post-apokalyptinen maailma kuin lämpimämpi pop, mutta en näe näiden välillä mitään ristiriitaa. Sitä ei voi kovin monesta yhtyeestä sanoa. Levyissä on sopivasti kryptisyyttä ja haastetta, mikä koukuttaa kuuntelemaan ja kannustaa selvittämään, mitä on arvoituksen taustalla – vaikkei siellä ehkä olekaan mitään.

– Suhteeni Rugeriin ei ole koskaan ollut mustavalkoinen, ja siinä on sellaisia ulottuvuuksia, etten voi varsinaisesti sanoa olevani Pyhimyksen, Tommishockin tai Paperi T:n fani. Silti kuuntelen Ruger Hauerin musiikkia suurella ihailulla. Kolmikko on ristiriitaisella tavalla luonnollinen ja epätodennäköinen, ja lopputulos on ollut samaan aikaan monikerroksisella tavalla sekä solmuinen että selkeä. Siinä yhdistyy kiehtovan vinksahtavalla tavalla rohkeus, kauneus, rumuus, vakavuus, kierous, rehellisyys, irvailu, kryptisyys, uho, herkkyys, ulkopuolisuus ja musta huumori.

– Ruger Hauerin lopettamispäätös tuntui tavallaan todella luonnolliselta. Ruger on tuntunut aina sellaiselta yhtälöltä, jota ei voi ottaa itsestäänselvyytenä – musiikkinsa tai olemassaolonsa puolesta. Ennen lopettamispäätöstä sitä olikin lähinnä kiitollinen jokaisesta tehdystä levystä. Mature tuntuu luonnolliselta viimeiseltä levyltä, ja Koomaan oli täydellinen, yhtyeen kaaren summaava jäähyväisbiisi.