Post-alfan pelottava harppaus räpistä runouteen

Kuva: Diana Luganski

Paperi T hahmottaa sukupolvensa kuvaa kulttuuriviitteiden varassa, kirjoittaa räppärin esikoisrunoteoksen arvioinut Mirjami Mykkänen.

 

Paperi T:n runoissaan kuvaama post-alfa ei näyttäydy sukupolvensa keskiarvona, vaan hyvin Helsinki-keskeisenä kulttuurityöläisenä. Runojen puhujan maailma rakentuu kalliolaisten keskiolutkapakoiden ja ravintolapäivien keskelle. Kallion yöelämää tunteva hymähtää hellästi säkeille ”molotow on helsingin paras baari / mutta nyt kun laitan sen tähän menee sekin pilalle”. Eräs runoista perustuu sille, että lukija tietää tuopin hinnan Las Vegas -baarissa. Tällaiset spesifit viittaukset tuovat runokokoelmaan aikalaiskuvaa, mutta ne eivät aukene kuin osalle lukijoista eivätkä myöskään tule kestämään aikaa. Samaan lyhyen parasta ennen -päiväyksen kategoriaan putoavat myös teoksessa viljellyt some-viittaukset. Tällaiselle kuvastolle parempi formaatti olisi performanssiluonteinen, sillä runokirjan tulisi kestää paremmin aikaa kuin yökerho Kaikun suosion tai Kallio kierrättää -Facebook-ryhmän.

Päästäessään irti keveistä viittauksista artesaaniburritoihin ja mindfulness-tekniikoihin Paperi T pääsee syvemmälle ikäluokkansa identiteetin pohdiskeluun. Runoteoksen katkeran itseironiset pohdinnat identiteetistä ja sen vaikutuksista ihmissuhteisiin ovat aidosti samastuttavia ja kiinnostavia. Runoissa työstetään runojen puhujan ristiriitaista suhtautumista miesihanteisiin: toisaalta puhuja haluaa olla mies, joka rakentaa asioita, kaksikerroksisen omakotitalon ja kompostin takapihalle, mutta toisaalta hän haluaa olla mies, joka tuhoaa tämän kaiken ja irtisanoutuu tuosta naurettavasta ihanteesta. Edes miesihanteiden sortumista aitiopaikalta todistanut vapaa, etuoikeutensa tiedostava post-alfa ei ole täysin vapaa niiden heittämästä varjosta.

Ikääntymistä ja sen mukanaan tuomaa pakokauhua käsitellään teoksen nimirunoksi hahmottuvassa runossa: ”minkä ikäinen jeesus oli kun se kuoli / 2pac oli 25 / se ei oo mitään / mä oon jo liian vanha interreilaamaan / 30 ja reppu selässä hyi vittu / [–] itke suihkussa aurinkolasit päässä / usher: yeah / onko käteen vetämisestä jäänyt aina näin paska fiilis / vai onko tääkin vain ikääntymistä / en erota enää paniikkikohtauksia orgasmeista”. Runo tuo esiin, kuinka Paperi T:n aikalaiskuvaus hahmottuu tehokkaasti ilman tietoisia kulttuuriviitteitä perinteisen minuutta käsittelevän lyriikan keinoin.

Runokokoelmasta näkyy esikoisteoksen kokeilunhalu. Teoksessa esiintyy monenlaista tyyliä ja mittaa proosarunosta aforismimittaan. Post-alfan ei soisi jäävän Paperi T:n ainokaiseksi runoteokseksi, sillä oma kirjallinen tyyli hahmottuu jo lupaavasti kokeilujen alta. Ehkä Paperi T:n kannattaisi kirjoittaa Henri Pulkkisena, vailla ”namedroppailevan älykköräppärin” roolin tuomaa painetta. Paineen tuoma epävarmuus näkyy siinä, kuinka teokseen on upotettu ennakointia tulevasta kritiikistä, vaikkei askel räpistä runouteen näyttäydykään hiphop-kulttuurin ulkopuolelta tulevan silmin pitkältä harppaukselta.

 

Teksti: Mirjami Mykkänen