Paperi T kirjoitti runokirjan kriiseistään ja niiden turhanpäiväisyydestä

Paperi T kirjoitti runokirjan ja närkästytti toimittajat kieltäytymällä antamasta sitä medioille etukäteen luettavaksi. FUM.fi ei ollut poikkeus, joten kirjan lukemisen sijaan kysyimme kirjoittajalta, mitä huomenna julkaistava teos tulee sisältämään.

 

Tiedote lupaa Paperi T:n eli Henri Pulkkisen post-alfan olevan runoteos, jonka ”teemoina ovat rakkaus ja tyhjyys, miehisyys, sisqo, woody allen, kuristuminen, julkinen liikenne, black metal -teepaidat, intiaanien hautausmaat, kauhu ja porno, fomo, afrikan tähti, kuolleet idolit ja artistin pyrkimys päästä ironiasta vilpittömyyteen.” 

Pulkkinen itse kuvailee kirjan olevan eksistentiaalista kriiseilyä ja samalla omille, Suomeen syntyneen valkoisen heteromiehen kriiseille nauramista. Runoihin on päätynyt se, mitä päässä on liikkunut viimeisen puolen vuoden aikana.

Pulkkinen on puhunut useassa haastattelussa stereotyyppisestä mieskuvasta, jota ei koe omakseen. Silti hän kiistää runokirjan olevan tietoinen yritys etäännyttää itseään entisestään rap-kulttuurin machosta maailmasta. Ennemminkin kyseessä oli sopivaan saumaan sattunut tilaisuus ottaa etäisyyttä musiikkiin ennen seuraavaa levyä.

 

 

On eri asia kirjoittaa tekstiä luettavaksi kuin kuultavaksi. Musiikissa kuulijaa on helpompi auttaa ymmärtämään – esimerkiksi äänenpainoilla on suuri vaikutus syntyviin mielikuviin. Pelkän tekstin kanssa vastaanottaja on enemmän omillaan. Toisaalta Pulkkinen on mielellään jättänyt merkityksiä auki myös biiseissään.

Pulkkinen viljelee rap-lyriikassaan populaarikulttuuriviittauksia formulakuskista kirjailijoihin. Hän kertoo kokevansa musiikistaan tuttua ulkopuolisuutta myös runouden maailmassa, eikä Pulkkinen kuulukaan pienen porukan runopiireihin. Paperi T:n biiseissä puhuttanut namedroppailu tulee kuitenkin jatkumaan myös runouden puolella.

 

 

Enää ei juuri tule uusia Mellereitä tai Saarikoskia. Sen sijaan räppärit tuntuvat olevan aikamme suuria boheemikkoja ja runouden rocktähtiä. Sellaista viittaa Pulkkinen ei suostu itse asettelemaan harteilleen. Hän ei ylipäätään osaa ajatella itseään runoilijana, ja sitä kautta oman tuotannon asettelu runokentälle tuntuu kiusalliselta.

Oli Pulkkinen itse mitä mieltä tahansa, häntä voidaan oikeutetusti pitää yhtenä tämän hetken kiinnostavimmista suomalaisista lyyrikoista. Jos siitä tuleekin paineita, valkoisen paperin kammoa Pulkkisella ei ainakaan ole. Hän nimittäin kertoo elävänsä writer’s blockissa jatkuvasti. Sillä tavoin post-alfakin on syntynyt – niihin hetkiin tarttumalla, kun omat päänsisäiset lukot hetkeksi aukeavat.

 

 

Henri Pulkkisen esikoisrunokirja post-alfa ilmestyy 29.9.