Niin isol ku mahtuu! Graffitin syntyhistoria ja kehitys pähkinänkuoressa

Uusklassinen Ces

Ennen kuin Kool Herc oli järkännyt ensimmäiset jaminsa ja ensimmäiset emceet sylkeneet riviäkään, tai ennen kuin ensimmäisiä breikkimuuveja oli vielä edes tehty, oli graffiti jo 70-luvun New Yorkin kaduilla.

Kaikki alkoi nimmarien kirjoittamisesta tusseilla, ja pian trendin levitessä ja kilpailun kasvaessa, näkyvyyden takaamiseksi oli otettava spraymaalit ja isompi ilmoituskoko käyttöön. Kun sekään ei riittänyt, alkoi puumerkkien tyylittely ja kaikenlainen koristelu. Tägit kasvoivat piisseiksi.

70-luvun Bronx ja Harlem eivät olleet mitenkään ruusuisia paikkoja katujengeineen ja siksi alueelta toiselle liikkuminen oli huomattava turvallisuusriski. Metrot sen sijaan kulkivat kaupunginosasta toiseen smuutisti, joten oman nimen levittäminen oman huudin ulkopuolelle kävi kätevimmin maalaamalla se metron kylkeen. Bronxissa maalattu piissi saattoi esimerkiksi matkustaa Manhattanin läpi Brooklyniin, vaikka itse maalaaja ei ollut välttämättä edes käynyt niin kaukana kotikulmiltaan. Metron kyljestä muodostui graffitimaalaajien oma kanava, joka tavoitti koko kaupungin lajitovereista tukareihin. Muu viihdetarjonta olikin melko rajallista: oli valkoisen Amerikan TV ja radio, oman huudin block partyt ja siinäpä se.

Ekspressionistinen Smash137
Ekspressionistinen Smash137

Netistä ja älypuhelimista ei ollut tietoakaan eikä pokemonejen perässä juostu. Harrastuksetkin olivat vähissä ja paikoitellen maisema näytti nykypäivän Palestiinalta. Siksi onkin mielenkiintoista, että niinkin nihkeissä olosuhteissa lauma teinejä synnytti omaehtoisesti kuvataidesuuntauksen, joka on sittemmin jatkanut kasvuaan globaalisti instituutioiden ulkopuolella.

Graffiti sämpläsi populaarikulttuurista sarjakuvahamot, levynkansien ja leffajulisteiden otsikkofontit ja vaikka mitä kuoseja ja härpäkkeitä toteuttaen ne omalla twistillään, mutta homman ytimessä oli kirjainten tyylittely tavalla, jota typografian ja kalligrafian oppilaitoksissa ei tunnettu, eli wildstyle. Kirjainten dynamiikka, flow ja funk oli se juttu, toisinsanottuna swag.

Keo Xmen, pitkän linjan graffitilegenda ja tyylimestari sanoo näin: ”taiteessa ei ole sääntöjä, mutta graffitissa on hyvin selkeät säännöt. Voit taivuttaa kirjainta vain tietyn verran, kunnes se lakkaa olemasta se kirjain.” 80-luvulla graffiti levisi hip hop -buumin mukana länsi-Eurooppaan ja 90-luvulla itään ja eteläamerikkaan. 2000-luvulle saavuttaessa interenetin ansiosta se oli kaikkialla.

Postmoderni Roids
Postmoderni Roids

Vielä 80-luvulla Euroopassa graffitista kiinnostuneen piti lähteä radanvarteen ja tunneleihin etsimään piissejä kamera kainalossa. Ysärillä graffitilehdet tulivat kuvaan mukaan, joten Helsingissäkin saattoi saman vuoden aikana ihastella vaikkapa Pariisissa maalattua piissiä lehden sivulla ilman että matkusti paikalle. Nyt Pariisissa maalattua piissiä voi ihastella samana päivänä netistä tai Instagramista niin Helsingissä kuin Pekingissäkin, joten homma todellakin etenee.

Naivistinen Fuzi
Naivistinen Fuzi

Tyylillisesti meno on kasvanut niin moninaiseksi, että voidaan alkaa puhua klassisen maalaustaiteen suuntauksista kuten impressionismistä, ekspressionismistä ja postmodernismistä graffitin sisällä, uusklassismia ja naivismia unohtamatta, eikä lista lopu siihen. Toki tyylisuuntien nimeäminen kuuluu akatemialle saadakseen todellisen painoarvon, mutta millä ymmärryksellä akatemia käsittelee taidesuuntausta joka on syntynyt ja hengannut kadulla lähes puoli vuosisataa? Jäämme seuraamaan tilannetta.

 

Teksti:Jani Tolin

Kirjoittaja on vuoden 1990 graffitin Suomen mestari ja jäsen neljässä legendaarisessa newyorkilaisessa graffiticrew’ssa.