Mansesteri on porukka, jonka levylle sopivat luontevasti sekä Juju että Costello Hautamäki

Tamperelainen räppiryhmä Mansesteri julkaisi hiljattain peräti viidennen pitkäsoittonsa. Maskin alta käy läpi tunnetiloja ja ajatuksia, joita ihmiset pitävät sisällään syystä tai toisesta.

Mansesteriin kuuluvat räppärit MC Mane sekä Vainis ja heidän vakituinen keikka-DJ:nsä DJ Kalu. Ryhmä luottaa DIY-metodiin, ja Maskin alta onkin syntynyt tuttuun tapaan mahdollisimman pienessä ydinpiirissä:

– Levyn tekeminen on meille yleensä, kuten tässäkin tapauksessa, hyvin selkeää ja suoraviivaista, koska vastaamme itse kaikesta mitä tapahtuu. Ei tarvitse kuumottaa ketään siitä mitä voidaan tehdä ja mitä ei, koska se on kaikki meidän omissa käsissä ja päätettävissä. Meidän porukan ideariihi toimii jatkuvalla sykkeellä. Tätäkin levyä varten pyöriteltiin satoja ideoita, ja niistä 20 jalostui lopulta levylle asti.

Mansesteri osaa yllättää muun muassa feattaajillaan – Maskin alta -levylläkin kuullaan esimerkiksi Costello Hautamäkeä. Aiemmilla julkaisuilla ovat vierailleet muun muassa Sami Saari ja Mikko Alatalo.

– Pyrimme yleensä hakemaan jotain uutta kulmaa myös feattaajien puolesta. Mielestämme on todella siistiä päästä tekemään hommia erityisesti muiden genrejen edustajien kanssa. Kuuntelemme itse musiikkia hyvin laajasti laidasta laitaan, ja jos omaa biisiä tehdessä tulee mieleen, että siihen sopisi joku tietty henkilö, lähestymme sitä henkilöä suoraan demon kanssa. Harvemmin on rukkasia tullut, ja onkin hienoa nähdä, että genrejen rajat ovat nykyään avoimempia kuin aloittaessamme.

Rokkareiden ja iskelmätähtien lisäksi Mansesteri kelpuuttaa vieraakseen tietysti myös räppäreitä. Maskin alta -levyn feattaajista mainittakoon monessa mukana oleva Juju.

– Ollaan seurailtu ja fiilistelty Jujua todella pitkään ja haluttu tehdä hänen kanssaan yhteistyötä. Oli todella iso kunnia saada hänet Downshiftataan-biisillemme.

Mansesteri on tehnyt tinkimättömästi omaa juttuaan jo vuosia, ja kolmikko korostaakin nimenomaan intohimon ja motivaation tärkeyttä musiikin luomisessa.

– Olemme kaikki olleet aina pitkälti sitä mieltä, että pelkän kuuluisuuden ja rikkauden tavoittelijat ovat väärällä alalla. Me katsotaan päivä kerrallaan ja edetään omaan tahtiimme. Suunta on aina eteenpäin, mutta sen pitää tapahtua omilla ehdoilla.

Vaikka Mansesteri painottaakin musiikki edellä etenemistä, ei kolmikko välttämättä laittaisi isompiakaan kuvioita pahakseen:

– Uskomme siihen, että pitkän uramme salaisuus on juurikin se, että olemme aina tehneet tätä palavasta halusta emmekä tähtiä tavoitellen. Hommat etenee, kuten niiden on tarkoitettu etenevän.