
Laineen Kasperin, Aztran, Raipatin ja MC Hahon muodostama Kaucas on jo käsite. Tulevana lauantaina kyseinen legenda nousee Lepakkomiehen lavalle.
Vaikka Kaucaksen tulevasta keikasta uutisoitiin comeback-keikkana, ei bändi ole varsinaisesti koskaan lopettanut. Viimeksi Kasperi, Aztra, Haho ja Raipati nähtiin yhdessä lavalla viime kesän LPRHC Festeillä kotikaupungissaan Lappeenrannassa. Muutenkin syy tulevan viikonlopun ”paluukeikalle” on aika maanläheinen: Kasperi oli luvannut Palava kaupunki -yhtyeensä sinne keikalle, eikä bändi päässytkään.
Raipati: Mä olin alunperin lämppäämässä Laineen Kasperia, mutta nyt kun se buukkasi Kaucaksen sinne, joudun lämmittelemään itseäni! Se on kyllä jo vähän siinä ja siinä.
Aztra: Lämpenetköhän sä?
Raipati: Mutta voit sä silti uutisoida tästä meidän suurena comebackina.
Kasperi: Kaikki tekee comebackeja kuitenkin koko ajan.
Aztra: Jos tämä on nyt meidän tämän vuoden comeback?

Harvakseltaan keikkailun lisäksi Kaucas on tehnyt ja jopa nauhoittanut uutta materiaalia. Vuoden 2017 aikana olisi tarkoitus saada julkaistua EP, mutta sen kanssa ei todella ole pidetty kiirettä.
Haho: Ei ole mitään painetta tai paniikkia tuottaa juuri nyt ulos vaan jotakin. Kaikilla meillä on koko ajan paljon muutakin työn alla.
Kasperi: Meillä on tosiaan studiokoneella varmaan vuonna 2012 äänitettyjä juttuja, mitä ei olla vielä julkaistu. Ei meillä oikein ole sen matskun kanssa mitään todistamisen tarvetta, niin voidaan fiilistellä sitä kaikessa rauhassa itseksemme.
Raipati: Jos haluaa kuulla uutta Kaucasta, pitää melkein tulla tänne kämpille.
Kaucaksen vielä julkaisemattomat biisit kuulostavat hyvältä; bändille ominainen alkukantaisuus ja raakuus on edelleen tallella, vaikka kaikki ovat väkisinkin kehittyneet kahdessakymmenessä vuodessa. Nykyään nelikolla on komeammat laitteet kuin 90-luvun kaksi minidisc-soitinta, mutta muuten yhdessä tekeminen ei ole liiemmin muuttunut.
Kasperi: Meidän dokumentoiva tyyli tehdä biisejä kuulostaa nykyään rajulta, koska musiikki on yleisesti niin tuotettua. Meillä on kaikilla omilla tahoillamme enemmän pro-meininki, mutta Kaucaksen kanssa kyseessä on enemmänkin sellainen rituaali tai kollektiivinen taantuminen. Kaucaksen materiaalin kyllä tosiaan erottaa kaikesta muusta, mitä kukaan meistä tekee. Se soundi tulee jostain lihasmuistista.

Aztra, Raipati, Kasperi ja Haho perustivat Kaucaksen vuonna 1998. Silloin juuri kukaan ei vielä räpännyt suomeksi, varsinkaan Lappeenrannassa. Kaucas teki omaa juttuaan suhteellisen tietämättömänä esimerkiksi pääkaupunkiseudun kuvioista. Internet ei ollut vielä yleistynyt, joten Fintelligenssitkin tuli kuultua radiosta vasta, kun omia biisejä oli jo tehty hyvän aikaa. Raipatin mukaan suomen kieleenkin päädyttiin vain, koska kukaan heistä ei osannut englantia tarpeeksi hyvin.
Kaucaslaiset myös järjestivät Lappeenrannan ensimmäiset räppibileet, jotka muistetaan edelleen iltana, jona valtaosa kaupungin straight edge -skenestä droppasi ja veti kännit. Pari vuotta näistä ensiaskelista Kaucas vetikin jo täysiä klubeja ympäri Suomen. Ikimuistoisia keikkareissuja riittää kokoonpanolla, jonka esiintymistä ennakoiden esimerkiksi Tampereen Vastavirta-klubin miksaaja vaihtoi lavalle halvimmat ja valmiiksi rikkinäisimmät mikrofonit ja teippasi mikkipiuhat ympäriinsä kiinni mikkeihin.
Aztra: Yksi ikimuistoisimmista keikoista oli Ilosaaressa vuonna 2004.
Raipati: Meillä oli teltta lavalla, ja siellä oli aika paksu meininki sisällä. Kaikki ketkä oli feattaamassa meni sinne telttaan aina osuutensa jälkeen…
Kasperi: …ja tuli sieltä sitten ulos pyyhe päällä.
Raipati: Tai kirves kädessä.
Haho: Myös yksi Tampereen keikka on jäänyt myös hyvin mieleen, kun DJ Peeällältä tippui mikseri takakontista Hämeenkadulle.
Kasperi: Ai niin joo! Lähdettiin ajamaan keikkapaikalta pois, ja meillä oli joku vitullinen riita menossa. Liikennevaloissa viereen ajoi toinen auto, ja katsoin että ne heiluttaa autoradiota ikkunasta. Mietin, että nyt on jo melkoinen meininki, kun jengi myy lennosta autoradioita liikennevaloissa. Kun avasin ikkunan, ne huusi sieltä, että ”onks tää teidän mikseri?!”.
Haho: Niin ja Peeäl vielä kommentoi just ennen, että sillä on samanlainen mikseri!
Kasperi: Siinä vaiheessa tajusi, että autossa vetää vitusti, takakontti on auki ja kaikki tavarat tippuneet kyydistä pikkuhiljaa.

Kaucas on saanut nimensä Lappeenrannan Kaukaan kaupunginosasta ja siellä sijaitsevasta tehtaasta. Nykyään nimellä on jäsenilleen useita merkityksiä.
Kasperi: Lappeenranta on ikään kuin se tehdas – kaupunki on nykypäivänä pitkälti olemassa sen takia. Yhtä lailla bändin nimi liittyy mulla siihen ajatukseen, että kun aloitettiin tekemään musiikkia, kukaan ei esimerkiksi räpännyt suomeksi. Me oltiin samoilla treeniksillä punkkibändien kanssa ja tosi kaukana kaikesta muusta, mitä siihen aikaan tehtiin. Kaucas on aina ollut jotenkin kaukana.
Haho: Ei sitä kaupunkiakaan kuitenkaan halua irroittaa tästä. Ihan sama missä on keikkailtu, aina sieltä löytyy se lappeenrantalaiskiintiö paikalle. Ei Lappeenranta ole hävinnyt meistä mihinkään.
Raipati: Mulle Kaucas nimenä merkitsee tientynlaista vapautta tehdä asioita haluamallaan tavalla.
Aztra: Musiikissa Kaucas on tavallaan muodostunut jo käsitteeksi, eikä nimi ihmisten mielissä enää välttämättä yhdisty Kaukaaseen. Sinänsä Kaucas on enemmän mielentila.

Kaucas on ollut olemassa nyt noin kaksikymmentä vuotta, yli puolet sen jäsenten elämästä. Tuleeko joskus aika tai ikä, ettei Kaucas enää tee musiikkia?
Aztra: En usko, paitsi ehkä sitten, kun joku meistä delaa.
Haho: Eikä me oikeasti varmaan olla siihenkään mennessä mitään julkaistu.
Kasperi: Julkaistaankin kaikki vasta postyymisti, sittenhän ne menee kaupaksi!
Aztra: Viimeinen käärii rahat sitten. Sitä suunnittelevan tunnistaa siitä, kun yksi meistä lopettaa yhtäkkiä päihteet ja käy kuntoilemaan.
Kasperi: Ei kun siitä huomaa että se kuolee ekana, kun rupeaa olemaan itestään noin huolissaan!
Kaucas, Pietari ja Päivän Leike Lepakkomiehessä 21.1.
Kuvat: Niko Saarinen