Voittaminen ei kerro ihmisestä mitään, kirjoittaa Renne Korppila positiivisuusaiheisessa vieraskynässään.

Jokaisella meistä on vähintäänkin se yksi Facebook-kaveri, jonka some-ulosanti koostuu motivaatiolauseista ja -kuvista, ihanan päivän tsemppitoivotuksista, omien ”proggisten” kohtuuttomasta hehkutuksesta ja chia-siemen-viherjauhe-inkamarja-puurokuvista. Nämä ihmiset ovat täynnä positiivisen pomppivaa pirtsakkuutta ja levittävät täydellisen ihanaa oloaan myös kaikkiin ympärillään oleviin. Tai niin he ainakin itse kuvittelevat.

Maailma on ikävä ja kylmä, itsekkäiden ja välinpitämättömien ihmisolentojen asuttama paikka. Vaikka olisi itse kuinka reipas, toiveikas ja positiivinen, voi silti tulla turpaan. Joko kuvainnollisesti tai ihan konkreettisesti. Ja tämä on juuri se ”positiivisten” höyhöilijöiden heikko hetki: pienikin vastoinkäyminen paljastaa hymynaamarin alta passiivisaggressiivisen murjottajan ja vastuunsiirtäjän, tai pahimmillaan jopa lapsen lailla itkupotkuraivarit vetävän kiukuttelijan, jonka kaaliin ei vaan yksinkertaisesti mahdu, että maailma ei ole hänelle mitään velkaa. Onhan se toki ikävä pudotus todellisuuteen kun koko ympäröivä todellisuus ei jakanutkaan haihattelijan ruusuisia harhakuvia asioiden kulusta.

”Pessimisti ei pety” on yksi takapajuisjurnuttavan suomalaisajattelun ajattomia helmiä. Kun ei elämältä ja ihmisiltä mitään odota, ei niihin voi pettyäkään. Tällä en kuitenkaan halua kannustaa ketään passiivisuuteen. Se, että ei odota liikoja, ei tarkoita, etteikö elämässä pitäisi yrittää. Aina pitää yrittää ja pyrkiä eteenpäin ihmisenä, puolisona, työntekijänä, yrittäjänä. Mutta sillä matkalla on turha odottaa keneltäkään yhtään mitään.

Tässä ulkokultaisen egorunkkauksen mädättämässä nyky-yhteiskunnassamme ”positiivisuudesta” on tullut myös jonkinlainen lyömäase. Tulee mieleen erään liikunta-alan ammattilaisen sanat motivaatiota käsittelevällä luennolla. Hän kertoi ihan tietoisesti postaavansa sosiaaliseen mediaan pelkästään positiivisia juttuja koska hän ”tietää, kuinka ne vituttaa jengiä.” Eli oma ”positiivisuus” on vain väline, jolla yritetään ärsyttää tai laittaa toisia alempaan asemaan. Säälittävää.

Käytän tässä tekstissä useasti lainausmerkkejä positiivisuus-sanan ympärillä. Minun silmissäni aidosti positiiviset ihmiset ovat sellaisia, jotka vastoinkäymisistä huolimatta säilyttävät uskon itseensä ja tekemiseensä ja ottavat myös teoistaan vastuun. Voittaminen ei kerro ihmisestä mitään. Tappio, ja se miten siitä selviää, se kertoo todellisen luonteen.

Renne Korppila