Mikä on suuren suosionne salaisuus, Gasellit? Blockfest 31.8.2018 Kokoonpanon tuorein hitti julkaistiin Blockfest-viikonloppuna.
Gaselleilla on jano – isossa nosteessa oleva kokoonpano julkaisee uuden albumin lokakuussa Janne Römpötti 30.8.2018 Kaapelitehtaalla järjestettävistä levyjulkkareista lupaillaan vuoden parhaita kotibileitä.
JVG:n neljän vuoden takainen posseraita poiki ehkä loppukesän isoimman hitin – Gasellien uutuussinglellä ei haikailla Malagaan Janne Römpötti 17.8.2018 Hätä-Miikan laini toimi inspiraationa tuoreelle yhteistyöraidalle.
Vinttikoira kääntää yleisen asetelman toisinpäin – tällä kertaa gold digger onkin mies Janne Römpötti 7.3.2018 Vinttikoiran uudella singlellä on mukana Hätä-Miikka.
Hiphop-piireissä on nyt innostuttu kirjojen tekemisestä – Gasellien Hätä-Miikka ja Päkä allekirjoittivat sopimuksen jo toisesta kirjasta Janne Römpötti 5.3.2018 Pääkaupunkilaisten graffitimaalareiden maailmaan sijoittunut esikoisromaani ei jää kaksikon ainoaksi.
Kotimaisen rap-kentän luottopelaajat tekivät suomalaiselle urheilulle kannatuskappaleen Janne Römpötti 12.12.2017 ”Melodramaattinen ja hieman neuroottinen” kappale kunnioittaa Suomen satavuotista urheiluhistoriaa.
Graffiti on ottanut Espoon kulttuurikeskuksen haltuunsa – ART ATTACK! tuo galleriatilan valkoisille seinille 12 graffitimaalarin töitä kolmen viikon ajaksi Janne Römpötti 10.10.2017 ART ATTACK! -näyttelyn kuraattorit Hende ja Sellekhanks ovat värvänneet mukaan joukon graffitimaalareita, joiden tagit saattavat olla espoolaisille entuudestaan tuttuja.
”Nuoria kiinnostavia kirjoja julkaistaan aivan liian vähän”: Gaselleista tuttu kaksikko puuttui epäkohtaan tekemällä kirjan graffitikulttuurista Featuring Janne Römpötti 22.9.2017 Hätä-Miikan ja Päkän uutuuskirjassa Sä maksat liikutaan helsinkiläisten graffitimaalareiden maailmassa.