Haamun uusi kappale on toive paremmasta huomisesta – mukana kuullaan Elastinen ja Aina Henrik Savonen 28.10.2022 Uutta Haamua.
Joniveli ja Rekami julkaisivat odotetun yhteisalbuminsa – myös musiikkivideo ulkona Henrik Savonen 11.9.2020 Mukana Paleface, Tommishock ja Aina.
Vinttikoiran tulevalla EP:llä käsitellään paljon henkilökohtaisia asioita, joista räppäämistä artisti aiemmin vältteli Timo Kalliokoski 27.5.2019 Vinttikoiran Salonkikeloinen-EP julkaistaan perjantaina.
Toistuvat Yllätykset ja kaverit kehissä jälleen Timo Kalliokoski 31.1.2019 Kuuntele ensimmäinen maistiainen Toistuvien Yllätysten tulevalta toiselta levyltä.
Tästä ei enää kotimaisen rap-julkaisun feattien määrä nouse – Rekamin tuottajalevy on kuin suomalaisen hiphopin Bilderberg-kokous Janne Römpötti 7.6.2018 Rekami kutsui kotimaisen rap-kentän keskeiset tekijät koolle.
”Ollaaks me viel elossa, vai eletäänkö pelossa” – Saurus aktivoituu pitkän tauon jälkeen Janne Römpötti 22.3.2018 Paluun tehnyt kaksikko aloittaa keikkailun uudestaan.