Uutta materiaalia julkaissut Kalle Kinos on lopultakin henkisesti kotonaan

Tommi Muhli

Lamminpää EP on helsinkiläistyneen rap-artistin tähänastisista julkaisuista r'n'b-henkisin.

Viime viikonloppuna levyjulkkareidensa merkeissä keikkailleen Kalle Kinoksen uusin sieluntuote Lamminpää EP on nyt ulkona. Levy on nimetty artistille läheisen Tampereen läntisen alueen mukaan.

– Vartuin Lamminpää-nimisessä kaupunginosassa. Tuntuu että viime aikoina vasta olen löytänyt täyden ilmaisunvapauden, sellasen henkisen Lamminpään. Oon kotona. Äänityskopissa ja elämässäni yleensäkin. Siitä nimi. Huvitti laulaa ja kaikkee, vaikken laulaja olekaan ja lupasin joskus kännissä mun tuottajalle Markus Sepälle, et tehään rnb-levy. Tän lähemmäs rnb-levyä en pääse, Kinos kuittaa.

Uudenkarhea EP sisältää kuusi raitaa, joista Ei koskaan kotiin ja Haipis liikun kaupunkiin julkaistiin jo aiemmin singleinä. Levyllä kuullaan singlelohkaisuilla mukana olleiden Rico Tubbsin ja Särren ohella myös Pianomiestä ja Vinttikoiraa. Skillsters-tehonyrkin toisena osapuolenakin tunnettu Rico Tubbs on lisäksi antanut panoksensa levyn tuotantopuolelle yhdessä oululaisen GFB:n, Sauruksen Piken ja Tiedemiehen kanssa.

Aihepiireiltään julkaisu edustaa hieman keveämpää laitaa kuin tekijänsä edellinen pitkäsoitto Syvä Ätmös. Audiomuotoista kaupunginosahistoriikkia ei kuitenkaan kannata odottaa.

– Luvassa on tositarinoita ja läppiä, hieman punchlinee ja hyvää tuotantoa. Meiltä teille. Bless up, Kinos kiteyttää.

Ota Kinoksen tuore EP kuunteluun alta! Vinyylipainos levystä on tulossa myöhemmin.