Trash Heroesilla on idea sinulle, joka diggaat puistojameista ja siististä ympäristöstä

Antti Lahti / Trash Heroes

Trash Heroes -kaksikon konseptin saa kopioida ilmaiseksi.

Antti Lahden ja Panu Varstalan muodostama Trash Heroes on todennäköisesti jäänyt jokaisen kaksikon kohdanneen ihmisen mieleen. Parivaljakko on tullut tunnetuksi siitä, että he pyöräilevät ympäri kaupunkia ja siivoavat yksi kerrallaan alueita tehdäkseen niistä parempia paikkoja tanssimiselle. Eniten huomiota keräävät ehkä kuitenkin arjen supersankareiden tsygät, sillä erikoisvarustelluista kuormapyöristä löytyy esimerkiksi aurinkoenergialla toimivat levysoittimet, mikseri ja kaiuttimet.

Koko projekti sai alun perin alkunsa vuoden 2014 loppupuolella Varstalan ideasta, jonka hän heitti Facebookin kautta Helsingin kaupunginvaltuustossa työskennelleelle kaverilleen. Pian homma lähti hyvällä tavalla lapasesta ja seuraava kesä olikin jo Trash Heroesin pilottikesä.

– Siitä se on koko ajan lähtenyt laajenemaan, Varstala kertaa.

Kaksikko on saanut paljon positiivista palautetta toiminnastaan ja silloin tällöin ohikulkijat ovat jopa innostuneet joraamaan spontaaneissa bileissä. Tanssitaiteilijoiden puistojameissa on nähty myös esimerkiksi helsinkiläisen Flow Mo Crew:n breikkareita. Yhtä lailla Palefacekin on saapunut jameihin soittamaan levyjä.

– Palautetta on tullut myös sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät normaalisti ole kiinnostuneita tanssista, mutta joita kiinnostaa tekniikka ja aurinkoenergia. Pian puhutaankin jo sujuvasti taiteesta, Varstala toteaa.

Ekologisen projektin isoimpaan haasteeseen eli tekniseen puoleen Lahti ja Varstala saivat apua Suomen johtaviin aurinkoenergian asiantuntijoihin kuuluvalta Janne Käpylehdolta. Lisäksi tanskalaisten Christinia Bikes -laatikkopyörien laatikkoja piti hieman muokata.

– Lavastenero Jukka Horsmanheimo Kuopion seudulta tuunasi boxit meidän ideoiden pohjalta.

Trash Heroes on herättänyt paljon kiinnostusta ulkomailla ja Varstalan mukaan yhteydenottoja onkin tullut jokaisesta maanosasta. Ympäristöystävällisen konseptin saa vapaasti kopioida, sillä mitään patentteja ei ole eikä projektissa ole muutenkaan kyse rahasta. Lahti ja Varstala toivovat silti, että ideaa jatkojalostettaessa ympäristönäkökulma säilyy mukana. Varstala haluaakin kannustaa ihmisiä osallistumaan paikallisesti.

– Jos kokee että lähiympäristö on jotenkin tylsä, likainen tai epäviihtyisä, niin miksei tekisi jotain sen eteen?