Poppari Ulpu: ”Ei ole mitään syytä tehdä musaa, jos ei ole mitään sanottavaa”

Uudella Anna-singellään Ulpu vaatii varattua miestä omakseen.

Toisen singlensä juuri julkaissut Ulpu on tervetullut lisä Suomen kevyen musiikin kentälle; ei mikään hempeä poppiprinsessa, vaan ”yksinäinen sad chick”, jonka aiheet pulpahtelevat melko syvistäkin vesistä. Esimerkiksi uutuusbiisi Anna on Jolene-henkinen vetoomus naiselta toiselle: anna sun mies mulle.

– Tulevalla levylläni on ehkä yksi biisi, missä kukaan ei varmasti kuole. Vähän kuin Paperi T:n Elokuva jossa kukaan ei kuole -kappaleessa, ajattelen, että vain rakkaus ja kuolema ovat lopulta tärkeitä. Jos ne voi yhdistää, vielä parempi!

Ulpu kertoo operoineensa lähes kaikkien muiden musiikkityylien paitsi blackmetallin kanssa. Sitäkin hän on välttänyt vain, koska sanoista ei oikein saa selvää. Ulpu on laulanut 13-henkisessä soulbändissä sekä soittanut viulua ja toisaalta myös esimerkiksi toiminut punkbändi Pyhien Lehmien basistina.

– Välillä mietin, olenko jollain tavalla altavastaaja, kun en tule mistään poppikilpailusta ja aloitan tämän genren parissa vasta 31-vuotiaana. Toisaalta myös nautin siitä, että olen uusi naama ja tulen tietyllä tavalla puskista.

Ulpu on saanut etsiä ja löytää, ja ehkä sen seurauksena hän myös tietää tarkalleen mitä haluaa sanoa ja miten – jopa niin, että hän tunnustautuu musiikkinsa suhteen kontrollifriikiksi.

– Levy-yhtiöni A&R sanoi, joskin nauraen, että olen hankalin tyyppi, jonka kanssa hän on tehnyt töitä. Olen kiltti, mutta vahvatahtoinen. Onneksi meillä on tuottajani Nikon kanssa yhteinen linja, minkä levy-yhtiökin kyllä tietää ja siitä diggaileekin. Lopulta musta ei ole mitään syytä tehdä musiikkia, jos ei ole mitään sanottavaa.

Sanottavan löytymiseksi ja vision määräytymiseksi on ensin pitänyt elää. Ulpu kertoo ympärillään riittäneen vaikeitakin asioita, kuten kuolemaa ja eroja, jotka ovat muovanneet häntä ihmisenä ja artistina. Hän ei myöskään ole koskaan kokenut itseänsä laumasieluksi, mikä on tuonut elämään tiettyjä haasteita.

– Ehkä ajattelen sellaista tietynlaista yksinäisyyden tunnetta. Olen aina ollut omapäinen ja ajatellut asioita itse, mikä on ihan tarhasta asti tuonut myös hankausta elämääni, Ulpu miettii. – Olen aina ollut joko ärsytystä aiheuttava tai rakastettu hahmo.

Ulpu kuvailee olevansa vahvatahtoinen, mutta hauras.

Ulpun maailma on vinksahtanut ja melankolinen. Ristiriidoista viehättyvä artisti kokee olevansa sellaisia täynnä itsekin.

– Toisaalta olen ollut hyvä oppilas ja saanut hymytyttöpatsaita, toisaalta olen tapellut koulukiusaajien kanssa. Mulla on aina ollut ystäviä, mutta suorapuheisuuteni on tuonut myös haasteita. En oikein koskaan sopeudu mihinkään.

Sen sijaan, että Ulpu liittyisi tsemppauskuoroon, hän haluaakin sanoa, että on ok olla myös paskana.

– Tietyllä tavalla haluan purra stereotypioita naisen roolista tai yhteiskunnallisesta asemasta. Olen siinä mielessä epätyypillinen feministi, etten ole mikään esikuva, vaan myönnän olevani osa systeemiä siinä missä kaikki muutkin. Haluan sanoa sen ääneen, enkä esittää mitään voimakasta naisartistia.

Ulpu kokee ajatukseen voimakkaasta naisartistista liittyvän automaationa myös oletuksen, että nainen on yleensä heikko. Hän haluaa katsoa asiaa jo pidemmälle ja pedata myös naiselle oikeuden olla yhtä lailla renttu ja paheellinen.

– Feminismi sisältää sanana paljon väärinkäsityksiä, jonka takia siitä on hankala keskustella. Sen takia monet pelkäävät feministiksi tunnustautumista tai ismejä ylipäätään. Mä en kuitenkaan musiikissani kuvittele laukovani totuuksia vaan pelkästään näkökulmia.

Ulpu sanoittaa kappaleensa itse ja on muutenkin koko ajan mukana sen tuotannossa aina miksauksen viimeisiin sekunteihin asti. Lisäksi hän sanoittaa kappaleita myös muille artisteille. Ulpu kirjoitti esimerkiksi Pete Parkkosen kohua herättäneen Kohta sataa -kappaleen yhdessä Jurekin ja Eppu Kososen kanssa.

– Tykkään itse sen biisin asetelmasta, että nainen ikään kuin kontrolloi. Haluan leikitellä subjekti-objekti-rooleilla. Kohta sataa -biisissä ja varsinkin sen videolla Pete on ikään kuin naisen katseiden ja toiveiden kohteena.

– On ok olla objekti, jos haluaa olla sitä – kunhan asiat pysyy omissa käsissä. Musiikkia tekevä on aina katseiden kohteena, mutta sen pitää olla oma valinta. Siinä kohtaa voi taas ajatella, että onkin subjekti, koska se on tietoista. Silloin voidaan puhua objektista, kun artisti ei itse ihan sen tasalla, mitä tapahtuu.

 

Kuvat: Niko Saarinen