Mobb Deepin Prodigy on kuollut – suomalaiset hiphop-vaikuttajat muistelevat ikonista artistia

Prodigy Tavastia-klubilla kesäkuussa 2014.
Sami Turunen

R.I.P. Albert "Prodigy" Johnson.

New Yorkin legendaarisen Mobb Deep -duon toinen osapuoli Prodigy kuoli tiistaina Las Vegasissa 42-vuotiaana. Kuolinsyytä ei ole vielä varmistettu, mutta ilmeisesti äkillisen kuoleman taustalta löytyy rap-artistin sairastama sirppisoluanemia. Tieto Prodigyn poismenosta levisi nopeasti sosiaalisessa mediassa ja myös useat suomalaiset hiphop-vaikuttajat ovat jakaneet omat tribuuttinsa edesmenneelle artistille.

Tänä iltana hardcore-ryhmää kunnioitetaan Tuomas Vuorensolan ja DJ K2:n yhteisessä Superbad-ohjelmassa, jossa on tiedossa tuhti annos Mobb Deep -materiaalia. Radio Helsingin taajuudella kuultavan myöhäisillan talk shown DJ pitää kokoonpanoa yhtenä itärannikon rap-skenen isoimmista nimistä.

– Mobb Deepin panos New York -räppiin on ollut todella merkittävä. Varsinkin 90-luvun keskivaiheilla Mobb Deep oli mielestäni ihan yhtä oleellinen vaikuttaja kuin Wu-Tang Clan ja Nas, pitkän linjan DJ pohtii.

Yleisesti ryhmän tärkeimpänä julkaisuna ja yhtenä itärannikon räpin keskeisimmistä kulmakivistä pidetään The Infamous -albumia, joka julkaistiin Loud Recordsin kautta huhtikuussa 1995. Lähes samanlaisessa asemassa pidetään sen vuonna 1996 ilmestynyttä seuraajaa Hell on Earthia.

– Merkittäviä singlejulkaisuja on myös useita: Shook Ones Pt. II, Hell on Earth, Quiet Storm ja tietenkin Prodigyn soolosingle Keep It Thoro, K2 jatkaa.

Synkästä ja uhkaavasta, suoraan Queensbridgen kaduilta ammentavasta tuotannostaan tunnettu duo on toiminut tärkeänä esikuvana myös monille suomalaisille rap-artisteille. Esimerkiksi Brädille kaksikko oli muiden Queensbridge-artistien ohella keskeisimpiä innoittajia lahtelaisartistin aloitellessa omia tekemisiään hiphop-kulttuurin parissa.

– Oli hetki kun tuntui, että Queensista ei voi edes tulla mitään paskaa. Nas, Mobb Deep, Capone-N-Noreaga… Mä rakastin sitä meininkiä, kaikkinensa. Suurensuuria vaikuttajia, Brädi kiteyttää.

– Prodigyn poismeno iski muhun tosi kovaa, vaikka olenkin parikymmentä vuotta tiennyt fanittavani vakavasti sairasta miestä. Sairaalavisiittejähän on ollut uran varrella tiuhaan, mutta yllättäen tämä silti tuli. Mulle henkilökohtaisesti ja ”itsekkäästi” ajateltuna Prodigyn kuolema on isompi juttu kuin käytännössä kenenkään näiden viime vuosina poistuneiden musiikkimaailman suurten legendojen.

Prodigya luonnehdittiin usein Mobb Deepin keulahahmoksi ja duosta lyyrisesti kovatasoisemmaksi rikoskumppani Havocin toimiessa enemmänkin taustatukena. Brädi allekirjoittaa näkemyksen suoralta kädeltä.

– Yhtään väheksymättä Havocin panosta, kyllähän Prodigy se Mobbin ääni ja kasvot oli. Ei ole sattumaa, että mies on yksi hiphopin samplatuimpia ääniä. Prodigyn lainit olivat niin kovia, tylyjä ja kekseliäitä, että ne auttoivat luomaan identiteetin koko itärannikon räpille niin, että se tuntuu vieläkin. Sieltä saattoi tulla mitä mielipuolisinta ja murhanhimoisinta läppää, mutta myös tiedostavaa kamaa. P puhui jo 90-luvulla salaliitoista ja Illuminatista ennen kuin siitä sittemmin tuli muotia, Brädi täsmentää.

Mobb Deep oli yhtä lailla tärkeä inspiraation lähde myös Redramalle, joka sanoo 1990-luvun New York -soundin muokanneen itseään paljon tuohon aikaan.

– The Infamous ja Hell on Earth olivat tärkeitä levyjä mulle. Ymmärsin koko ajan mistä he puhuivat, mutta suurin inspiraatio mitä mä niistä sain oli se, miten flow kulki. Ei mitään helppoja rytmejä. Musikaalinen räppäri kuin mikä, omalla urallaan taukoa pitävä Redrama kuvailee edesmennyttä Prodigya.

Useiden muiden suomalaisten MC:den tapaan Redramaakin on kuultu Mobb Deepin biittien päälle tehdyissä streestyle-julkaisuissa. Veljensä kuoleman jälkeen suomenruotsalainen rap-artisti julkaisi mixtapen, jolla lainattiin yhtyeen G-Unitille tekemän pitkäsoiton Put Em In Their Place -singlen taustaa.

Mobb Deepin ensimmäinen Suomen-keikka nähtiin Nosturissa tammikuussa 2005, kun Kool Kat Records toi kaksikon Helsinkiin osana Amerikaz Nightmare -kiertuetta. Tuolloin mukana olivat myös ryhmän pitkäaikainen liittolainen Big Noyd sekä keikka-DJ:nä toiminut tuottajaguru The Alchemist. Tapahtuman järjestänyt Kool Ski muistelee ajasta ikuisuuteen siirtynyttä MC:tä lämmöllä.

– Prodigy oli silloin ystävällinen, vaatimaton ja ennen kaikkea ammattilainen, joka oli nähnyt maailmaa laidasta laitaan ilman että olisi ollut ylimielinen.

Prodigy Nosturissa tammikuussa 2005.

Kool Kat Records yritti tuoda rap-duon toistamiseen Suomeen joulukuussa 2006, mutta Prodigy joutui perumaan keikan omalta osaltaan jouduttuaan sairaalahoitoon sirppisoluanemian takia. Keikka kuitenkin järjestettiin Havocin, The Alchemistin, 40 Gloccin ja Sam Scarfon muodostamalla kokoonpanolla.

Seuraavan kerran Mobb Deep keikkaili Helsingissä kesällä 2014 täyteenahdetulla Tavastia-klubilla. Viimeisen kerran legendaarinen ryhmä esiintyi Suomessa Tampereen Blockfesteillä elokuussa 2015. Prodigy ja Havoc tekivät niin ikään Blockfestin perustajaan Kalle Kalloseen vaikutuksen muutenkin kuin musiikillaan.

– Keikka onnistui hemmetin hyvin ja Prodigy ja Havoc olivat todella ystävällisiä ja sosiaalisia. Pelkkiä hyviä muistoja on jäänyt, kaksikon kolmeen otteeseen tavannut Kallonen kertaa.

DJ K2 ei omista keikoistaan johtuen ikinä saanut mahdollisuutta nähdä ryhmää livenä, mutta mieheltä löytyy silti yksi kohtaaminen kokoonpanon kanssa.

– Kerran odottelin matkatavaroita Helsinki-Vantaalla ja pieni jäppinen tuli musta nahkatakki päällä kyselemään jotain – kesti hetken että kellot soivat ja tajusin kaverin olevan Alchemist, kun vieressä pönöttivät Havoc ja Prodigy, K2 muistelee huvittuneena.

Brädi kehottaa tutustumaan Mobb Deepin luunkovan julkaisukatalogin lisäksi Prodigyn My Infamous Life -kirjaan, jota hän pitää yhtenä parhaimmista lukemistaan musiikkimaailman elämäkerroista.

– Hiphop menetti suuren pioneerin. Sanovatpa, että Biggie lisäsi sanan ”Notorious” nimeensä Mobb Deepin käyttämästä ”Infamous”-termistä inspiroituneena. Se kertokoon jotain, Brädi päättää.