Aikakone-legenda räppäävän poliitikon musiikkivideolla

Sanalla venähti keikkareissu vähän pitkäksi.

Sana päätti jo seitsemänvuotiaana haluavansa räppäriksi, ja sitä kohti hän on 12-vuotiaana tehdyistä ensimmäisistä nauhoituksista asti pyrkinyt.

Espoossa syntynyt Sana ihastui Ouluun Pudasjärven keikkareissulla niin palavasti, että päätti muuttaa sinne asumaan. Edelleen hän on sitä mieltä, ettei muuttaisi Oulusta mistään hinnasta, paitsi korkeintaan eläkepäiviksi Kittilään.

Pohjoisen sijaintinsa lisäksi Sana on muutenkin stereotypioita ravisteleva räppäri: nainen, absolutisti ja valtuustoon pyrkivä vihreiden kunnallispoliitikko, joka vetää päätyökseen karaokea. Sana ei usko musiikin ja politiikan syövän toisaiaan:

– En pelkää uskottavuuteni puolesta. Oululaiset tietää kuka minä ja mitä teen. Uskon, että ne luottaa muhun. Ei musa määrittele ketään ihmisenä. Vaikka biisi olisi ihan paska, voi ihminen olla täyttä kultaa. Seison kyllä tekstieni takana, mutta välillä on kuitenkin kiva heittää rankempaakin läppää.

Sana julkaisi tänään Mikä-mikä-maa-nimeä kantavan kappaleen, jonka kertosäkeen tulkitsee Aikakoneesta tuttu Sani.

– Mietittiin työryhmän kanssa, kuka voisi sopia kertosäkeeseen. Ideoita tuli aivan laidasta laitaan, mutta en ihan vakuuttunut. Mulla oli tietty visio, mutta en vaan keksinyt kuka sen aukon täyttäisi. Sitten mun keikkamyyjä ehdotti Sania ja tajusin, että se on se. Sani oli nappivalinta, Sana hehkuttaa.