Blockfestin tarina aidattomalta bäkkäriltä stadionille

Kapasiteettiyksikön (ensimmäiset) jäähyväiset täyttivät Pakkahuoneen (Kuva: Samu Hintsa)
Kapasiteettiyksikön (ensimmäiset) jäähyväiset täyttivät Pakkahuoneen (Kuva: Samu Hintsa)
Samu Hintsa

Juttusarja kymmenvuotista taivaltaan juhlivan Blockfestin tarinasta alkaa. Uusi osa julkaistaan FUM.fi:n sivuilla viikoittain!

Tampereen Härmälässä juhlittiin vuonna 2005 Turnin’ Fest -nimistä tapahtumaa, jonka kattaukseen oli kiinnitetty useampia siihen aikaan kovia räppäreitä myös ulkomailta. Suomen ensimmäistä hiphop-festivaalia Pipefestia oli järjestetty Vuokatissa vuodesta 2001 lähtien ja Lahdessa oli niin ikään jo oma Summer Up -festivaalinsa.

Kaikki edellä mainitut tapahtumat toteutettiin kuitenkin jossain muualla kuin kaupungin ydinkeskustassa. Leirintäalueella, hiihtokeskuksen rinteillä tai rannalla. Kaiken lisäksi Turnin’ Fest kaatui jo ensimmäisen järjestysvuotensa jälkeen lieveilmiöihin.

Suomesta puuttui kaupunkiolosuhteisiin suunniteltu räppifestari, jonka lineupista löytyisi monipuolisen kotimaisen katraan lisäksi kansainvälinen tähtinimi tai useampia. Tätä vajetta lähti paikkaamaan Syvällä Pelissä -nimistä hiphop-mediaa sekä kuukausittaisia Club Deluxe -klubi-iltoja pyörittänyt Kalle Kallonen kavereineen.

Fintelligens teki Etelä-Suomen ensimmäisen keikkansa Blockfesteilla 2008, oltuaan sitä ennen vuosia telakalla. (Kuva: Samu Hintsa)
Fintelligens teki Etelä-Suomen ensimmäisen paluukeikkansa Blockfesteilla 2008, oltuaan sitä ennen vuosia telakalla. (Kuva: Samu Hintsa)

Paikaksi valikoitui Tampereen Tullikamari (Pakkahuone ja Klubi), ulkomaiseksi pääartistiksi puolestaan veljeskaksikko Clipse (Pusha T ja Malice). Ohjelmistossa oli Cheekin ja Fintelligensin lisäksi mm. Kapasiteettiyksikön (ensimmäinen) jäähyväiskeikka, (Pikku) Geen paluu sekä Näkökulman levyjulkkarit.

Paikallista osaamista tarjosivat mm. Kalevan Komitea, Raimssi ja Majakka (nyk. Majuri). Artistivalintojen monipuolisuudesta kertoo se, että livenä nähtiin myös kokeellisempaan suuntaan musiikkiaan vieneen Joniveljen sooloveto sekä nykyään simppelisti Annina tunnettu laulaja Nika.

Sauruksen, Timi Lexikonin ja Tuomo & TK:n spessun yhteiskeikan aikana Klubi oli niin täynnä, että ovet Pakkahuoneen puolelle oli pakko avata suunniteltua aiemmin ja Loost Koosin keikka siirrettiin isommalle puolelle. Tuomo & TK toivat lavalle mukanaan laulavan palomiehen Jontte Valosaaren, joka kiinnitettiin Rähinä Recordsille vasta vuosia myöhemmin.

Tuomo & TK ja Jontte Valosaari livenä Blockfesteilla 2008 (Kuva: Samu Hintsa)
Tuomo & TK ja Jontte Valosaari livenä Blockfesteilla 2008 (Kuva: Samu Hintsa)

Ilma oli väkimäärän lisäksi painostava jo luonnostaan, sillä kyseessä on tähän mennessä ainoa vuosi, kun Blockfesteilla on satanut kunnolla. Tullinaukiolle suunniteltu Cartelin skeittikisa jouduttiin tämän takia jättämään sikseen.

Tapahtuma on ehtinyt kasvaa viimeisten kymmenen vuoden aikana aivan uusiin mittasuhteisiin. Samoin ihmiset sen mukana.

Vielä vuonna 2008 Blockfestin backstagen eli Pakkahuoneen oven edustaa ei tarvinnut aidata, vaikka paikalla oli jo tuolloin Cheekin ja Elastisen kaltaisia tähtinimiä. Kukaan ei ollut väijymässä nimikirjoituksia tai selfieitä. Aitaamatonta bäkkäriä olisi vaikeaa edes kuvitella nykyisiin olosuhteisiin esimerkiksi Ratinan stadionille.

Cheekillä oli Blockfesteilla allaan vuoden kesähitti, Liekeissä. (Kuva: Samu Hintsa)
Cheekillä oli Blockfesteilla allaan vuoden kesähitti, Liekeissä. (Kuva: Samu Hintsa)

Jatkobileet järjestettiin kulttiasemaan nousseessa tamperelaisbaarissa nimeltä Groove, kun nykyään Blockfestin viralliset jatkobileet ovat laajentuneet kaupungin suurimpiin yökerhoihin ympäri ydinkeskustaa ja kyseenalaisia varjojatkoja järjestetään vielä sitäkin enemmän.

Entäs ne ihmiset? Tapahtuman perustaja Kalle Kallonen oli ensimmäistä Blockfestia pystyttäessään parikymppinen miehenalku, samoin hänen kanssaan festivaalia tehneet Carlos Marquez ja Joni Siintovaara. Mä taas olin vielä heitäkin junnumpi, pyörien paikan päällä lähinnä juoksupoikana.

Festivaalikentällä nopeimmin tuntuu oppivan tekemällä. Yksi ensimmäisen vuoden opetuksista oli, että tapahtuman vetonaulaksi bookattu yhdysvaltalaiskaksikko Clipse pyysi puolet keikkapalkkiostaan jo etukäteen. Sellaiseen ei oltu varauduttu, joten Kallonen nappasi kymppitonnin lainan asian hoitamiseen.

Pusha T ja hänen veljensä Malice eli Clipse esiintyivät Pakkahuoneen viimeisenä nimenä. (Kuva: Samu Hintsa)
Pusha T ja hänen veljensä Malice eli Clipse esiintyivät Pakkahuoneen viimeisenä nimenä. (Kuva: Samu Hintsa)

Huomasimme myös jo ensimmäisenä vuonna, ettei ulkomaista tähteä voi jättää viimeiseksi esiintyjäksi, sillä isoa osaa ihmisistä kiinnostaa enemmän kotimaiset nimet. Clipsen aikana pitkän päivän väsyttämästä yleisöstä lähti kolmasosa: toiset jatkoille, toiset kiiruhtaakseen viimeisiin busseihin. Duo heitti silti älyttömän kovan livesetin. Kaikki hitit Grindinista Hot Damniin ja What Happened To That Boysta Wamp Wampiin kuultiin.

Blockfestin ajoitus oli täydellinen. Kotimaisen rap-musiikin suosio oli buumien ja niitä seuranneiden suvantovaiheiden jälkeen jälleen nousussa. Tällä kertaa genre tuli huipulle jäädäkseen. Niin myös Blockfest.

BLOCKFEST 2008
Ajankohta 16.8.
Loppuunmyyty jo ennakkoon
Tapahtumapaikkana Pakkahuone & Klubi, Tampere
Kävijämäärä (jatkot laskettuna mukaan): reilut 2.000 ihmistä

  • Kirjoittaja on aloittanut Blockfesteilla juoksupoikana, työskennellen nyt viidettä vuotta tapahtuman toisena tuottajana.