Albumillinen omakehua ja kyseenalaisia seksuaalifantasioita – Eino Antiwäkki on yhä ennallaan

Kotimaisen punchline-räpin kärkinimissä killuva Eino Antiwäkki sai tänään pihalle odotetun EINOPEDIA-albuminsa, jolta on aikaisemmin julkaistu jo kolme singleä.


Jo Eino on yhä jumala -singlen tiedoteteksti antoi selvää suuntaa sille, mitä levykokonaisuudelta sopi odottaa:

”17. helmikuuta on suuri historiallinen päivä. Kyseisenä päivänä kumottiin aikanaan kieltolaki Yhdysvalloissa vuonna 1933, Pohjois-Korea perustettiin vuonna 1948, Kosovo itsenäistyi vuonna 2008 ja Libyan kansannousu alkoi vuonna 2011. Nyt 17. helmikuuta 2017 viedään homma aseisiin ja julkaistaan Eino Antiwäkin uusi kokopitkä albumi EINOPEDIA.”

Eino Antiwäkki onkin ennallaan, hyvässä ja pahassa: EINOPEDIA on kauttaaltaan kyllästetty omakehulla ja seksuaalifantasioilla. Jälkimmäisille on nyt katsantakannasta riippuen joko todella hyvä tai todella huono sauma, kun Antiwäkin rinnalla tarhapojilta kuulostavat Profeetat aloittivat tahtomattaan jälleen keskustelun seksismistä suomiräpissä.

EINOPEDIA alkaa lupaavasti pullistelevalla Viedään homma aseisiin 3 -kappaleella, joka on täynnä oivaltavia riimejä. Predator-nimisen kakkosraidan biitti taas on ehdottomasti levyn parhaimmistoa. DJ Kapelimestarin luomus pysäyttää kauneudessaan kuuntelemaan, vaikka koostuukiin lähinnä yhdestä yksinkertaisesta loopista. Biisin tarinassa päinvastoin ei ole mitään kaunista, eikä sitä varmasti ole lähdetty hakemaankaan, kun aiheeksi on valikoitunut seksuaalista häirintää harjoittava stalkkeri.

Levy jatkaa etenemistään ei-niin-yllättävien aiheiden parissa. Pornon katselusta kertova Pron ei juurikaan nouse hyvässä tai pahassa esille levyn muusta materiaalista. Glory Hole -nimistä nelosraitaa sen sijaan ei olisi välttämättä edes välittänyt kuulla; sen verran se sisältää kaikkein likaisimpia yksityiskohtia. Halukkaat löytänevät googlaamalla lisäinfoa.

Samaa rataa jatkaa myös golf-sanastolla kikkaileva Muista aina puttaa, joka julkaistiin singlenä jo vuonna 2015. ”Einolla on kova swingi / mut jos ei kenttä oo ajeltu tasaseks, tsäänssi voi olla slimmi / et pystysin tarkasti puttaa / mut jos mä nään reiän, ni en tuu tilaisuuttani varmasti hukkaa.” Tässä kohtaa alkaa jo hieman ahdistaa, mitä loput neljä raitaa tuovatkaan tullessaan. Helpotus on suuri, kun kuudes biisi ei liity seksiin tavalla eikä toisella – Uhkapeliä kertoo nimittäin juurikin siitä, mitä nimi antaa olettaa, eli uhkapelikoukussa elävän huolista. Raidalla on mukana levyn ainut vierailija Pyhimys, joka on aina hyvässä mielessä varma valinta.

Heti uhkapelejä seuraavassa Hockey Nightissa palataan kuitenkin taas asiaan: ”ota mut reisien väliin, suuhun anakonda / vuodet vaihtuu, mut Eino on aina sama konna.” Suomen Kay-Slay taas on nokittelussaan enemmän sukua avausbiisille, vaikkei penis jääkään mainitsematta. Levyn päättää myös jo aiemmin julkaistu Eino on yhä jumala, joka on selkeä jatko vuonna 2011 ilmestyneen Rotsit auki -albumin lopetusraitaan Eino on jumala.

Summa summarum: Eino Antiwäkki on kiistatta taitava riimittelijä, jonka rinnalla Petri Nygårdkin kuulostaa sivistyneeltä. Antiwäkki onnistuu myös viemään rietastelun ja seksismin tasolle, joka saattaa joiltain osin muuttua jo yhteiskunnalliseksi taiteeksi. Suurimmalta osin EINOPEDIA on kuitenkin samaa vanhaa pimppaa, pippeliä ja poikien nokittelua.

 

Teksti: Niko Saarinen ja Hanna Räty